Valkeakosken Tennis

Valkeakoskella pelataan SM-liigaa kaudella 2019-2020

17.03.2019 22:21

Valkeakosken tennisseuran edustusjoukkue varmisti nousun Suomen korkeimmalle tasolle 3-2 voitolla helsinkiläisestä SATA-tenniksestä. Nousukarsinta ottelu oli todella tiukka, jonka Valkeakoski lopulta käänsi edukseen. VT oli kaksinpelien jälkeen 1-2 häviöllä, mutta ratkaisevat nelinpelit kääntyivät Valkeakoskelle. Ratkaisevaa nelinpeliä Valkeakoski oli häviöllä ja voitto näytti karkaavan, mutta Valkeakoski taisteli upeaan voittoon.


Suoritus oli hieno saavutus, sillä Valkeakoski pelasi koko kauden ilman ulkomaalaisvahvistusta. Joukkue venyi useaan otteeseen tärkeisiin voittoihin läpi kauden ja kova työ palkitaan sarjanousulla. Joukkue pelasi kuitenkin laajalla kokoonpanolla ja moni pelaaja pääsi näyttämään osaamistaan. Valkeakosken tennis palaa korkeimmalle sarjatasolle vuoden tauon jälkeen.

Lisää aiheesta aiheesta tästä linkistä! 

 

Otteluennakko

13.03.2019 19:33

Lauantaina VT:n edustusjoukkue tavoittelee paikkaa kirkkaammista valoista ensi talvikaudelle. Vastaan asettuu Helsingin Laajasalossa pelattavassa ottelussa SATA-tennis. Tänä vuonna liigakarsinnat ovat muuttuneet siten, että yksi sarjaottelu kahden joukkueen välillä ratkaisee nousijan. Valkeakosken tenniksen ylpeys eli edustusjoukkueen pelaajat ovat valmiina ottamaan ratkaisevat voitot ja päättämään kausi nousujuhliin.

VT:n kapteeni Tuomas ”Tube” Männistö odottaa lauantai-iltaa levollisin mielin. ”VT:llä on tähän asti ollut erittäin onnistunut kausi. Menestyksen arvoa nostaa se, että pelasimme viime vuoden Tennisliigasta putoamisen jäljiltä koko ykkösdivarin niin sanotusti omilla pojilla ja ilman ulkomaalaisvahvistusta. Lisäksi sarjan taso oli kova ja tasainen. Siinä mielessä voimme pitää sarjan kolmospaikkaa ja pääsyä Tennisliigan karsintoihin jo hyvänä suorituksena. Nyt nousukarsintaan lähdettäessä joukkueella ei tietenkään ole muuta tavoitetta kuin lähteä voittamaan ja tavoittelemaan nousua. Muuhun emme ole tyytyväisiä.”

SATA-tenniksen kapteeni Roope Kailanheimo kommentoi kulunutta kautta ja tulevaa viikonloppua näin: ”Sarjaan asetetut tavoitteet olivat totta kai korkeammalla. Toisaalta karsintaottelu on meille erittäin hieno mahdollisuus päättää talvi onnistumiseen kotiyleisön edessä. Haastavan ja loukkaantumisten sävyttämän alkukauden jälkeen olemme pelanneet omia henkisiä karsintoja jo pidemmän aikaa. Tilanne ei siinä mielessä ole uusi kenellekään meistä. Olemme varmasti valmiita ja nälkäisiä lauantaina odottavaan haasteeseen.”

Karsintaottelussa pelataan tänä vuonna kolme kaksinpeliä ja joiden jälkeen tarvittaessa pelataan kaksi nelinpeliä. Kaikki kaksinpelit alkavat yhtä aikaa kello 17.00 ja mahdolliset nelinpelit pelataan heti kaksinpelien päättymisen jälkeen. Mahdollisten nelinpelien arvioitu alkamisaika on noin kello 19.00. Joukkueiden kokoonpanot nimetään paikan päällä, joten ne selviävät vasta lauantaina kello 16.30. Nelinpeliparit ilmoitetaan tarvittaessa välittömästi kaksinpelien päättymisen jälkeen. Liveseuranta otteluista löytyytäältä. Lisäksi tapahtumasta lähetetään mahdollisuuksien mukaan myös livestreamiä Tennisliiton YouTube-kanavalla. Livekuvan tilanne selviää perjantain testien jälkeen.

Laajasalon tennishalliin on ilmainen sisäänpääsy seuraamaan otteluita, joten toivottavasti myös VT:n kannattajat löytäisivät paikalle kannustamaan VT voittoon.

   

Minitenniskisat Lotilassa

11.03.2019 18:38

   

Liigakarsinnat 16.3 Laajasalossa

01.03.2019 12:11

Valkeakosken tenniksen edustusjoukkue havittelee pääsyä Tennisliigaan vuoden tauon jälkeen. Liigakarsinnat pelataan lauantaina 16.3 Helsingin Laajasalossa.

   

VT:n peliasut tilattavissa

24.02.2019 19:22

VT:n uudet peliasut ovat nyt tilattavissa. Ohessa liitteenä mallit (shortsit , paita ja takki). Laittakaa tilaukset viimeistään 8.3. Matille sähköpostilla Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen tai 050-4912427. Myös hallien ilmoitustauluille toimitetaan listat. Koot ovat 128-164 (lapset) ja S-XXL (aikuiset)


Uudet peliasut

   

Sivu 1 / 7

<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 Seuraava > Loppuun >>

Miesten edustusjoukkue

Otteluohjelma

13.10.2018 VT - Ettan 14.00   2-2
14.10.2018 VT - TCT 10.00   3-1
3.11.2018 VT - TVS7 14:00   3-1
4.11.2018 ÅLK - VT 11:00   0-4
1.12.2018   Smash-Kotka2 - VT  13:00   4-0
2.12.2018 VT - LVS 10:00   3-1
26.1.2019 KarTe - VT 14:00   3-1
27.1.2019 ETS - VT 12:30   3-1
16.2.2019 VT - OVS 14:00   4-0